Nuori Kulttuuri
Helsingin Nuorisoasiainkeskus Vantaan nuorisopalvelut Espoon nuorisopalvelut Kauniaisten nuorisotoimi Opetus- ja kulttuuriministeriö
nuorten valtakunnallinen teatteritapahtuma

Lauantai 25.5. klo 17.20
Teatris-teltta, Kaisaniemen puisto

Aivan Oikeasti

Draamalaamat, Aitoo
Ohjaus: Draamalaamat

————————–

Kuinka käy, kun koulun pahin pelimies haastetaan peliin, jollaista ei ole ennen nähty? Koulun uusi oppilas heittää haasteen koko koulun ihmetykseksi, suistaen samalla koulun pitkäaikaisen kuningattaren alas valtaistuimeltaan.  Tapahtumat mutkistuvat tunteiden tullessa mukaan peliin, ja yhtäkkiä opettajakin alkaa käyttäytyä sangen oudosti.

Draamalaamat ovat joukko erilaisia persoonia, mikä tekee tästä ryhmästä dynaamisen ja toimivan. Ryhmä sai alkunsa yhden oppilaan ajatuksesta osallistua ja muiden suuresta innokkuudesta lähteä mukaan tekemään näytelmää Teatrikseen. Ryhmäläiset ovat kaikki kotoisin eri paikkakunnilta, mutta heitä yhdistää opiskelu Aitoossa Anna Tapion koulussa. Kiinnostus ja intohimo teatteria kohtaan saavat Draamalaamat laittamaan kaikkensa peliin. Ryhmä erottuu joukosta omalla, ainutlaatuisella romanttisella draamakomediallaan, jonka he ovat yhdessä käsikirjoittaneet, ohjanneet ja toteuttaneet.

Untitled Document
© Helsingin nuorisoasiainkeskus