Nuori Kulttuuri
Helsingin Nuorisoasiainkeskus Vantaan nuorisopalvelut Espoon nuorisopalvelut Kauniaisten nuorisotoimi Opetus- ja kulttuuriministeriö
nuorten valtakunnallinen teatteritapahtuma

Sunnuntai 26.5. klo 10.40
Musiikkitalon Sonore-sali

Pieni tulitikkutyttö

Tragedia, Riihimäen nuorisoteatteri, Riihimäki
Ohjaus: Ella Uppman, Essi Rönnkvist

—————————–

Pieni tyttö myy kadulla tulitikkuja ansaitakseen leipänsä. Ohikulkijat eivät pysähdy, tikut eivät mene kaupaksi, eikä tytön elämässä tunnu olevan mitään onnellista. Voiko mikään muuttua?

Riihimäkeläiset nuoret ovat tarttuneet yhteen H.C. Andersenin tunnetuimmista ja rakastetuimmista saduista. Pieni tulitikkutyttö valikoitui esitettäväksi ryhmän oman kiinnostuksen perusteella. Tragedia-ryhmän tulkinta klassikosta on raikas ja sijoitettu nykypäivään, säilyttäen silti alkuperäisen sadun hengen. Esitys tehtiinkin tilaustyönä Riihimäen kirjastoon, kirjailija Andersenin syntymäpäiväksi! Ryhmä pääsi kuitenkin tuomaan tarinaan oman lisänsä, kun siihen ideoitiin alkuperäistä onnellisempi loppu jotta esitystä pääsivät katsomaan myös pienemmät lapset.

Tragedialaiset ovat olleet Nuorisoteatterin toiminnassa mukana neljä vuotta ja toinen tämänvuotisen teoksen ohjaajista, ryhmän opettajan rinnalla, on itsekin nuorisoteatterilainen.

Untitled Document
© Helsingin nuorisoasiainkeskus